Symbiatch - maailma on rikki

Kulutuskapula palkittiin

24.11.2006 10.20 - kuluttaja mobiili 

Kulutuskapula, johon itse tutustuin kesäkuussa Ville Karisen mainittua moisesta Teron blogissa, palkittiin Pääministerin parhaat käytännöt -kisassa. Kokeillessani aikoinaan palvelua sitä ei voinut käyttää kuin kännyselaimella tyhmän tunnistuksen takia, nyt se onnistuu muutenkin. Palvelu ei vain ole tuntunut liikkuvan mihinkään tänä aikana.

Idea on oikein hyvä ja toteutuskelpoinen. Siksi ihmetyttääkin miksi mitään ei ulkoisesti näy tapahtuneen. Kokeilin juuri useita perustuotteita (maidosta limsaan) ja yhdestäkään ei osattu sanoa kuin valmistaja. Ja yhden valmistajan perässä mainittiin tyyliin "olemme huolissamme isoista monikansallisista yrityksistä." Ei kauhean hyvää sisältöä ja Digitodayn uutisessa joku jo kirjoittikin: «taustavaikuttajat näyttäisivät olevan jotain "Kaikki suuryritykset ovat paholaisia" -jeesustelijoita». Sellaisen olon tuosta sisällöstä kyllä saikin.

Samassa uutisessa kirjoitetaan: «Matkapuhelimissa toimivan Kulutuskapulan toiminta pohjautuu kulutustavaroista löytyviin viivakoodeihin – kun sellaisen skannaa Kulutuskapulaan, saa luettavakseen ruuduntäydeltä eettistä faktaa.» Tämä on aika virheellistä sillä julkisesti tarjolla ei ole sovellusta joka koodin skannaisi ja "ruuduntäydeltä" on myös yliarvioitua kun tietoa ei saa oikeastaan yhtään. Pitäisiköhän pyytää tuo sovellus ja katsoa toimiiko se oikeasti, ehkä voisi jos sisältöä tietäisi olevan.

Sivuilla myös sanotaan: «Varoitus! Suurin osa Kulutuskapulan tarjoamasta tiedosta on vielä toistaiseksi tarkastamatonta ja mahdollisesti virheellistä. Suhtaudu siis Kulutuskapulan tarjoamaan tietoon varauksella. Tietoa ei myöskään ole kovinkaan kattavasti, ja mahdollisesti syöttämästäsi viivakoodista ei löydy mitään sanottavaa.» Eli siis tietoa saattaa olla tai sitten ei ja tieto saattaa olla luotettavaa tai sitten ei.

Turun Sanomien artikkelissa taas mainitaan kyseessä olevan avoimen lähdekoodin projekti. En kyllä löydä lähdekoodiakaan mistään vai onko kyseessä vain avointa lähdekoodia käyttävä, ei sitä tuottava projekti?

Ehkä tuo kymppitonnin palkinto auttaa saamaan jotain substanssia ja toimintaakin tuonne mutta se jää nähtäväksi. Toivotaan parasta.

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

(anon, 24.11.2006 19.14)

Lainaus digitoday sivustolta asiaan :

"Kulutuskapulaa kuvaillaan kuluttajan uudeksi parhaaksi kaveriksi. Sen avulla kuluttaja voi tarkistaa minkä tahansa kulutus-tavaran eettisen pohjan."

Huh hun, kaikkea jonniin joutavuuksia sitä keksitäänkin tavallisen kuluttajan pään menoksi. Mitä hittoa kuluttaja tekee tuotteen taustatiedoilla.

Minä kuluttajana haluan hintatiedon kännyyn viivakoodista ja pitää yllä summaa skannaamistani ostoksista.

Miksi se on näin vaikeaa virkamiehille nähdä todellisia kansalaisten tarpeita ?


Symbiatch (25.11.2006 13.24)

Sanoit sinänsä aika hyvin. Tuo sovellus on erittäin pienelle kohderyhmälle (suurinta osaa ei kiinnosta "eettinen kuluttaminen", jos kukaan edes osaa sanoa mitä se on), tieto hajanaista jne. Ja jos nyt keskitytään näin pieneen asiaan, onko meillä kohta Lisäainekapula josta voi katsoa E-koodeilla lisäaineet, Pähkinäkapula joka kertoo onko käytetty pähkinää jne?

Mutta onhan tuo hyvin seksikäs aihe poliitikoille. Ekologisuus, luonnonsuojelu, eettiset asiat - mitä muuta voi toivoa?

PetskuH (anon, 02.12.2006 21.03)

Tuotetietojen hakeminen kännykällä ei ole mitenkään uusi idea. Jo muutaman vuosi sitten Nokia 3650:aan sai erikoislinssit, joilla kamera tarkensi lähellekin viivakoodien lukemista varten. Miten tämä sitten toimiikaan uusissa kännyköissä.

Palkinnon perusteissa ei eettisyys kiinnosta lainkaan, vaan kannustetaan laajentamaan tuotetta antamaan tuotteista monipuolista tietoa. Tekijät taas eivät halua palveluun mitään muuta tietoa ja tarkoitus muutenkin on vain saada ihmiset kiinnostumaan eettisestä kuluttamisesta.

Symbiatch (05.12.2006 16.50)

Uusi idea ei tosiaan ole mutta vieläkään moisia ei oikein (ainakaan täällä päin) ole näkynyt. Nuo erikoislinssit ja muut taas olivat niin pienen piirin asioita, ettei niitä suurelle massalle ikinä saataisi. Onneksi nykykännyköillä voi ilmankin lukea koodeja.

Se olisi oikein hyvä asia jos ihmiset ottaisivat arvot mukaan kuluttamiseen, mutta kovin äkkiä se ei tapahdu. Ja tällaisella sovelluksella se ei myöskään onnistu koska käyttö on kuitenkin aika hankalaa. Mutta näkee nyt miten käy ja odottelen itsekin vastauksia muutamilta tahoilta jotta saisi tutkittua miten asioita voisin kehittää käyttäjille helpoksi omalta osaltani.

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu