Symbiatch - maailma on rikki

Tunsin sarjamurhaajan

20.02.2007 16.16 - henkilökohtaiset 

Oli aika yllätys kun vasta muutama viikko sitten huomasin Poliisi-TV:n jutussa maininnan henkilöstä, joka oli aiheuttanut/edesauttanut kolmen ihmisen kuolemaa ja kyseessä olikin henkilö jonka tunsin. En kovin hyvin, mutta kuitenkin. Surullista asiassa on se, että tunsin myös ainakin ensimmäisen uhrin ja mahdollisesti toisenkin, jos olen käsittänyt oikein kuka hän oli.

Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu, tulipahan ikäviä muistoja mieleen. Itse kun muistan elävästi erään aamun noin viikko ennen ensimmäisen kuolemaa. Kävelin hänen kanssaan bussille jatkojen jälkeen (tietysti selvin päin) ja hän oli niin positiivinen kun elämä tuntui välillä hymyilevän. Ja sitten joitain päiviä myöhemmin tulee uutinen, että onkin kuollut lääkeyliannostukseen. Ei mukavaa. Jo tuolloin oli puhetta tuttavapiirissä, että ei ihan välttämättä ollut oman käden kautta kuolema.

Oikeus näyttää tuominneen kaikki kuolemantapaukset Taskisen aiheuttamaksi, hovioikeus vielä miettii asiaa lopulliselta kannalta.

Kommentoi

Selaimeen URL, on se vaikeaa

13.02.2007 16.07 - mobiili ohjelmointi 

Ei taas jummarra miten on pitänyt tehdä näinkin yksinkertaisesta asiasta niin vaikeaa. Jos haluaa S60-softasta avata URLin selaimessa, tutkitaan onko selain käynnissä ja jos ei, käynnistetään. Jos on, heitetään sille URL. Kuulostaa helpolta? Onhan se (jos löytää tiedot miten), paitsi 3rd edissä.

3rd Edissä kun tuli ihana platform security, ei nyt voikaan lähetellä selaimelle viestiä että "mites olis jos menisit tuohon URLiin", koska se vaatii swevent-kapan. Ja sitähän ei noin vain itse laitella siihen. Argh. Eli nyt sitten voidaan avata selain, mutta jos selain on jo auki, ei sinne sitten uutta URLia laiteta noin vaan.

UIQ-puolella tämä ei kuulemma ole ongelma, siellä on nätti muutaman rivin pätkä jolla hoituu, on selain auki tai ei. Luonnollisesti Nokia ei voi asiaa näin helpoksi tehdä.

Myöskin midleteistä jos availet URLeja, ne avataan vanhalla selaimella 3rd edissä, FP1:ssä kun vanha selain poistuu, ne aukeavat uudella. Ja mitenkään et voi sanoa että yritäpä nyt availla jollain muulla kuin vanhalla, tietenkään. Eikä voi muuten FP1:ssäkään sanoa että haluaisi avata muulla kuin uudella selaimella. Tietenkään.

Niin ja luonnollisesti 3rd ed MR:n mukana tulevat helpit eivät mainitse sanallakaan swevent-kapasta TApaTask-luokan kuvauksessa. Mitä sitä turhaan...

Kommentoi

2D-koodeja pukkaa

13.02.2007 11.50 - mobiili 

Tulipahan sitten taas naputeltua 2D-viivakoodin lukusoftaa tuossa ja tulipahan melkein valmistakin. Ärsyttävintä hommassahan on se, että Nokia ei toteuta rajapintoja joilla voisi sanoa että tarkennapa kamera itseäsi ja muuta mukavaa. Koodin luku onnistuu parhaiten ilman zoomia ja känny lähelle koodia, jos zoomaa, sumenee kuva jatkuvasti ja lukeminen on entistä vaikeampaa.

Joten hopi hopi, päivityksissä toteuttamaan nuo rajapinnat niin saadaan käytettyä kameroita paremmin. Ei ymmärrä miksei niitä ole toteutettu jo aiemmin. SonyEricssonillakin kuulemma ovat ihan nätisti käytettävissä.

Ai niin, tunnistus on huomattavasti nopeampi kuin vaikkapa Upcoden systeemi, kuvia vedetään reaaliajassa ja koodit tunnistuvat siinä nätisti. Ei tarvitse odotella kameran räpsymisiä ja muita. Tunnistustarkkuutta vielä pitää hieman viritellä että on tarpeeksi hyvä minun vaatimustasollani. Tällä hetkellä pienimmät 10x10 "pisteen" Datamatrix-koodit (3 merkkiä tai 6 numeroa) lukeutuvat oikein nätisti, sen kun osoittaa sinne päin. 24x24-koodejakin (36 merkkiä tai 72 numeroa) saa luettua mutta vaatii vähän enemmän kännyn asettelua ja heiluttelua pienemmän pistekoon takia. Testeissä luettu koodeja ruudulta, jolloin kontrasti tietysti hyvä ja koodien koko on muutamia senttejä.

Kommentoi

N93 päivittyi - rikki

13.02.2007 08.46 - mobiili 

Vein sitten N93:n päivitykseen kun 20-softaa ei NSUn kautta saa. Forum Nokiassa oli kerrottu että NSUn kanssa oli ongelmia ja osa puhelimista oli mennyt pimeäksi, joten siksi softa vedettiin sieltä pois. Kuulemma huollossa näitä päivitysongelmia ei ole.

No, softa ei päivittynyt ekalla kerralla, huoltomies sanoi että saattoi olla liian kylmä puhelin. Kieltämättä ulkona oli kylmä ja olin juuri puhunut hetken, sormet olivat aivan kohmeessa, joten voi olla että näin oli. Päivitys onnistui myöhemmin, mutta huomasinpa muutamia ikäviä asioita.

Idle-ruudun fontti on ainakin nyt erittäin ruma bittikarttafontti (muistelisin että ennen oli nätimpi) esimerkiksi soittimen ja tehtävien kohdassa. Jos asennan itse allekirjoitetun softan ja valitsen Näytä ohjeet (tjsp), tulee ilmoitus "ohjeaihetta ei löydy." Jos yritän asentaa Carbide.c++ 1.2:n Performance Investigatoria, tulee ilmoitus ettei tällaisia allekirjoitettuja softia voi asentaa. Asetuksissa on sanottu että kaikki asennetaan ja esimerkiksi App Trk asentuu, samoin omat allekirjoitetut softat. Erittäin ärsyttävää.

Pitäisi kai kokeilla puhtaalla formaatilla, mutta ärsyttävää jos backupit sotkevat näin. Vinkki Nokialle: tehkää siihen backuppiin valinta mitä palautetaan, aiemminkin on käynyt niin että palautus on sotkenut puhelimen. Esimerkiksi 6260:n kanssa ei voinut palauttaa, koska kamera lopetti toimintansa! Ei näin.


Näköjään myöskin sitten kalenteritietojen lähettely on rikki, en muista olenko aiemmin koettanut. Lähetin Bluetoothilla vCalendar-tiedoston kännyyn, se näyttää ikonina nätisti oikean, yrittää avata ja sitten sanoo "Viestityyppi ei käytettävissä." Arh.

Kommentit (2) | Kommentoi

Carbide.c++ 1.2 beta

08.02.2007 17.37 - ohjelmointi 

Nyt on tullut hetki käyteltyä tuota Carbide.c++ 1.2:n betaa (mutta liian vähän että oikeasti siitä paljoa tietäisi) niin pitää hieman kirjoitella kokemuksia. Lisäilen myöhemmin jos tulee vastaan muita asioita. Positiivinen yllätys on ollut, pitää heti aluksi sanoa. Osa ongelmista johtuu Eclipsestä ja en voi sanoa olevani mikään osaava Eclipsen käyttäjä, joten jotkut ongelmat voivat hyvinkin olla "en vain osaa"-tyyppisiä.

MMP-editori

Aiemmin oli tuskaa kun piti naputella linkattavat kirjastot yksitellen ja lisäillä capabilityt ja muut käsin. Nyt on mukana MMP-editori jolla nämä hoituvat paljon helpommin. Vakiokirjastot ovat listassa ja siitä vain valitsemaan (jopa multiselect toimii, onneksi). Ja capabilityt hoituvat samoin. Kieliversiot voi myös hoitaa tuon avulla. Oikein kiva.

Debuggaus

Debuggauksessa ärsyttää se, että käynnistyksen jälkeen mennään aina koodin alkuun. Normaalistihan laitetaan breakpointteja sinne minne haluaa katkoa ja softa käynnistetään heti alkuunsa. Nyt vaatii yhden painalluksen aina lisää. Ja tämähän oli, kuten arvelinkin, asetusvika minun puoleltani. Tyhmä oletusasetus kuitenkin.

Laitedebuggaus on ihana. Usein on ollut tilanne, jossa emulaattorissa toimii mutta laitteessa ei. Nyt pääsee katselemaan mihin jämähti ja miksi. Muistidumppaus ei aina oikein tunnu toimivan eikä kaikkien muuttujien katselu mutta lyhyellä kokeilulla helpottaa elämää runsaasti.

Myöskin breakpointtien kanssa on vähän ongelmia, ainakin laitedebuggauksessa. Jos laitan tiettyyn kohtaan breakpointin, ei suoritus pysähdy siihen jos painan Resumea vaan pitää itse valita kohta ja käskeä ajamaan siihen kohtaan. Ei kiva jos on useita kohtia joissa pitäisi keskeyttää. Ehkä en vain osaa?

UI-editori

UI-editoria kokeilin vain hetken ja onhan se ihan nätti. Voi lätkiä labeleita ja muita ruudulle, en katsonut onko miten mahdollista skaalautuvuudet hoitaa, eli voiko sanoa "tämä on aina alareunassa ja tuo sitten sen päällä" jne. Ärsyttävää oli ainakin se, että esimerkiksi labelin tekstin väriä ei voinut vaihtaa mitenkään. Myöskin fonttivaihtoehtoja on vain kolme: normal, legend ja annotation. Mitenkään ei näytä voivan laittaa täsmälleen haluamaansa fonttia. Ja tietysti sekin ärsyttää vähän, että jos sanon labelille nimeksi label1, se onkin koodissa iLabel1.

Menuja voi editoida suoraan napsauttelemalla, vähän silmää särkee vain fonttivalinnat tuossa editoidessa, ei näytä ihan viimeistellyltä. Menuihin (ja muihinkin) voi määritellä suoraan eventtejä, eli koodigeneraattori tekee switch-caset koodarin puolesta ja kutsuu metodeja joissa voi sitten hoidella hommat. Ihan hyvä idea, vaikka luonnollisesti esimerkiksi .NETin oikeat eventit ovat ihan eri asia. Plussaa silti ettei Symbian/Nokia lähde laajentamaan C++:aa omilla eventtiviritelmillään :)

Myöskin navipanen kuvan, tekstin jne voi säätää suoraan editorista.

Vielä en kokeillut tehdä tabeja tai muita, nekin tuon kautta pitäisi onnistua helposti.

Kääntäminen

Nyt vihdoinkin kääntämisessä progressbaari päivittyy ja vähän näkee mitä tapahtuu. Vieläkin taisi silti SIS-generaattori pyörähtää vaikka koodi ei kääntyisikään, se hidastaa touhua ikävästi.

Käännösvirheiden kanssa on ongelmia aika paljon. Pitää aina katsoa sekä Problems- että Console-näkymät jotta tietää miten kävi. Joskus Consolessa näkyy kääntäjän virheilmoituksia vaikka Problems sanoo ettei mitään ollut vialla. Rasittavaa. Ja jostain syystä Problems-näkymä hyppää aina Warnings-kohtaan tässä koneella, pitää kelata ylöspäin että näkee virheet. Ei varoitukset niin kauheasti kiinnosta vakiona, vaikka tietysti pyrin tekemään koodia jossa ei niitäkään tule.

SDK:t

IDE tukee useita SDKita ja saman softan voi valita käännettäväksi millä tahansa yhdistelmällä. Ihan mukavasti tuntui toimivan, tietysti UI-editori vääntää 3rd edition -kamaa, joten sen kanssa voi joutua virittelemään jos haluaa vanhemmilla toimivaa. Myös UIQit on tuettuna.

"Intellisense"

Intellisense-kopio on erittäin hidas, tämähän on Eclipsen vika. Saa odotella useita sekunteja että lista tulee, jopa saman olion/luokan kohdalla. Ikävä tulee Visual Studiota. Täydennys ei myöskään toimi kaikkialla, varsinkaan joidenkin Symbian/S60-luokkien kohdalla. Omien suhteen toimii aika hyvin.

Import 1.1:stä

Jos valitsee 1.1:n workspacen, päivitys menee aika kivuttomasti. Kaikki ei ihan aina toimi, mutta melko pitkälti. Sen sijaan jos yrittää importilla ladata vanhasta, projekti ei toimi ellei tuhoile asetustiedostoja. Tämä korjattaneen myöhemmin. bld.infistä importtaus toimii paremmin.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä parannus 1.1:stä, luonnollisesti uudempi Eclipse ja CDT auttaa asiaa myös. Odotan mielenkiinnolla miten tästä vielä muuttuu ja tietysti toivon että Nokia antaa kiltille minulle ilmaiseksi version että voin jatkaa kilttinä oloa ;)

Kommentit (4) | Kommentoi

Opetelkaa tekemään monikielistämistä!

06.02.2007 21.43 - IT-ala 

Tulipahan sitten ladattua Inkscape kun oli tarvis vähän SVG-tiedostoja vääntää. Olipahan oksetus kun ensimmäisenä softa alkaa haastella suomea ja luonnollisesti aika hankala oli keksiä mitä mikin tarkoittaa monesta kohdasta. No, tietystihän softassa on asetukset. Mutta kieliasetuksia ei löydykään mistään. Argh.

Typerimmäksi tämän tekee se, että käyttöjärjestelmäni on englanninkielinen. Se, että satun olemaan Suomessa ja käyttämään suomalaisia numero- ja aikaformaatteja ei ole mikään syy ohjelmistolle puhua minulle Suomea. Luuleeko joku oikeasti että kaikki Suomessa oleskelevat osaavat suomea (saati että haluaisivat ohjelman toimivan sillä kielellä) ja kaikki saksassa olevat haluavat saksankielisen käyttöliittymän?

Jospa hieman mentäisi takaisin miettimään. Ja ei, en korjaa itse vaikka ouppensorsaa onkin. Valitan vain ja tuhoan kielitiedostot ilkeänä pois, jos sitten puhuisi englantia ];)

Kommentoi

HKL kokeilee 2D-koodeja pysäkkiaikatauluihin

05.02.2007 13.28 - mobiili 

HKL on näköjään testaamassa Upcoden "älyruutuja" muutamalla bussipysäkillä. Kamerakännykällä luetaan koodi ja saadaan tietoon pysäkkiaikataulu. Kiva idea, mutta tietysti löydän tästäkin negatiivisia puolia.

Upcode käyttää Datamatrix-koodia, joka ei sinänsä ole huono asia. Huonoa on se, että tähän mennessä ovat tehneet koodit siten, että koodataan numerosarja ja vain he tietävät mitä se tarkoittaa (heidän sovelluksessaan se tarkoittaa sitä, että ohjataan selain heidän sivuilleen tiettyyn URLiin jonka perään tuo numero isketään). Paljon järkevämpää olisi käyttää vaikkapa QRCodea, tai ainakin samaa ideaa tiedon koodauksessa. Sillä koodattaessa tehdään vaikkapa koodi SMS:12345:TEST, joka lähettää viestin TEST numeroon 12345 SMS:llä. Tai URL:http://hain.fi/. Samoin voitaisi tehdä koodi BUS:HKL:2323 joka antaisi pysäkin 2323 aikataulut. Ja mikä tahansa sovellus voisi laajentua tukemaan tätä. Upcoden tyyppiä ei voi koska ei sovellus voi tietää onko kyseinen numerokoodi luettu bussipysäkiltä vai Kariniemen kanafilepaketista (niissäkin on Datamatrix-koodeilla tuotekoodi nelinumeroisena).

Myöskin tietysti monilla pysäkeillä on jo aikataulu, ei ehkä täysin reaaliaikaisena mutta silti arvioina. Ja arvioita ne reaaliaikaisetkin monesti ovat, varsinkin talvella. Ja jos verrataan käyttäjälle helppoutta siinä, että HKL:n Omat Lähdöt -sovelluksessa olisi "syötä pysäkkikoodi"-kohta ja siihen voisi neljä numeroa naputtaa (kuten heidän pysäkkikoodinsa uutisessa ainakin ovat), saataisi paljon nopeammin tieto kuin odottelemalla kameraa, tähtäilemällä, tuskailemalla huonoa valaistusta jne. Näköjään tuossa Upcoden sovelluksessa moinen onkin, joten kamera on melko turha.

Eli tekniikkaa tekniikan vuoksi. Pitäisi kai itse tehdä parempi, koodinluku on jo tehtynä ja testailtuna, pitäisi vain parantaa lukuvarmuutta. Sitten laajentaa koko mualimaan noilla nätimmillä koodauksilla.


6.2.2007: Nättiä muuten, mainostavat lataussivulla että "verified by Verisign" tjsp ja silti sovelluksesta tulee suojausvaroitus. Nättiä^2. Myöskin sain joillain heidän testikoodeillaan "toimintoa ei voi suorittaa" kun yrittää avata selainta. Ei ihan toimi.

Ja tosiaan Tommin kanssa olen huolissani fragmentaatiosta. Pitäisi lähteä oikeasti ajamaan eteenpäin yhteensopivia ja avoimia koodeja. Ja pian.

Ja kyllä, Kariniemen Kanafileen aikataulut löytyvät. Kokeilkaa vaikka. Tämä jo kertoo miten ongelmallista touhu on.

Myöskin iso osa näkövammaisista ei muuten kykene lukemaan koodia puhelimella mutta pystyy syöttämään koodin käsin tai selaamaan veppiä/vappia. Epäilen ettei kovin suuri markkina-arvo siellä puolella koodin kanssa, ellei samalla laiteta tunnusteltavaa kohtaa missä koodi on.

Luonnollisesti tietysti ymmärrän myös tuon pienten numerokoodien käytön sillä että näin saadaan koodin tietomäärä pieneksi jolloin samaan fyysiseen kokoon saadaan isommat palikat ja luku helpottuu, mutta silti.

Kommentit (5) | Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu