Symbiatch - maailma on rikki

Sekosin - hankin Macin

30.07.2007 06.50 - IT-ala 

Nyt se sitten tapahtui. Hetkellinen mielenhäiriö iski (taas) ja hankin Macbookin. Pro olisi ollut tietysti parempi, mutta en uskalla tunkea moista rahamäärää kun ei ole mitään tietoa miten moisen kanssa pärjää. Mieluummin laittaisin saman summan kunnon PC:hen jossa olisi jopa tuttu ja turvallinen 1920x1200-resoluutio (MBProssa vasta 17" versiossa moinen ja sellainen on ihan liian iso.)

Applen mainontaa sivuilta katsellessa ärsytti kyllä kovasti uho. Kun on seurannut miten monella OS X kaatuilee ja monia asioita on joutunut tekemään vaikeasti, en todellakaan usko väitteitä aina toimivasta ja helposta järjestelmästä. Ja kun itselläni ei ole mitään ongelmia PCiden kanssa kuukausienkaan päälläolon jälkeen, ei aikani kulu "PC-koneiden ongelmien selvittämiseen." Joten sinänsä en kai kuulu Applen kohderyhmään. Eikä varsinkaan iPodia tule ennen kuin se tukee WMAta, jona iso osa musiikistani on.

Nyt sitten meneekin hetki kun yrittää tajuta miten tämä toimii. Monia kivoja asioita on jo tullut vastaan, mutta ei tämä ihan "se vaan toimii"-tasoa ole. Mukavia huomaamiani asioita muutaman tunnin käytöllä:

  • touchpad tunnistaa kaksi sormea
  • kahden sormen napautus on toinen nappi
  • kahden sormen vieritys on nätti
  • monet asetukset tulevat voimaan heti
  • nukkutilasta tulee nopeasti ylös (PC:nikin tulevat mutta tämä on vielä hieman nopsempi)
  • vakiona dockissa ei maximize-efektiä eikä genie-efektiä ikkunoissa ;)

Mutta niitä ikävämpiä asioita:

  • melko ruma muovilelu
  • muovi sähköistyy ja imee kaikkea roskaa itseensä
  • näytön katselukulma on aika pieni
  • ikkunoita voi suurentaa vain oikeasta alakulmasta
  • valikot yläreunassa, joutuu liikuttamaan kursoria paljon enemmän
  • touchpad tuntuu välillä tökkivän, pitää kokeilla johtuuko vahinkotökkifiltteröinnistä
  • nuolinäppäimet ihan liian pienet
  • vaatii aloituksessa puhelinnumeroa ja osoitetta jne jotka eivät kuulu pätkääkään Applelle tai koneelle
  • en heti keksinyt miten dialogeja jne saa suljettua helposti, looginen esc ei tee mitään
  • GPRS-netti tuntuu paljon tahmeammalta kuin PC:llä, tulee välillä nimipalvelinvirheitä ja vaikka mitä. PC:llä ei tule.
  • Mail ei kerro yhtään mitä se tekee, olen tässä odotellut tunnin että se saisi inboxin haettua mutta se vaan tonkii muita laatikoita ja ihmettelee. Ehkä enemmän kiinnostaisi kuitenkin tulleet postit
  • softien taustalle jääminen vaikka kaikki ikkunat sulkee on vähän outoa, varsinkin kun näkyvät omppu-tabissa
  • omppu-tabilla ei pääse saman ohjelman eri ikkunoihin, pitää opetella tuohon näppäinyhdistelmä (löysin jo jonkun jolla pääsi avoimia ikkunoita vaihtelemaan, mutta se ei ole tarpeeksi kätevä)
  • Safari on aika kauhea, piti ladata Firefox heti kun ei sivut aukea ollenkaan
  • Firefox ei aina näytä sivuja kuten pitäisi (en tiedä miksi, satunnaista), osoiteriville jää kursorista mustia raitoja kun joutuu vierittämään tekstiä jne
  • avaan system preferences, laitan sen pieneksi. avaan Firefoxin. omppu-tab sysprefsiin, mitään ei tule ruutuun. valikossa ei ole aktiivisena valinta jolla saisi ikkunat näkyviin. valitsen "piilota muut" ja firefox katoaa mutta mitään ei näy. pitää dockista painaa sysprefsin ikkuna ylös. epäloogista (joku kertonee miten tämä oikeasti toimii?)
  • Firefoxin tab ei näköjään halua mennä järjestyksessä valintoja, tässäkin kun kirjoittaa on tekstikentän alla listbox ja lähetä-nappi, silti tab vie osoiteriville eikä listboksiin...
  • iSync tuhosi kännykästä kalenterimerkintöjä kun ei voi sanoa "anna olla kaikki vaikka big bangista maailmanloppuun"
  • kone kuumenee paljon, varsinkin jos lataa ja käyttää samaan aikaan
  • en löytänyt näytön kirkkauden säätöä näppäimistöltä
  • näytön kirkkaus himmeimmilläänkin liian kirkas pimeässä käyttämiseen
  • en löytänyt Mailista mitään säätöä minkänimiseen kansioon laitetaan sent, drafts, junk jne. tämäkö on sitä monipuolisuutta ja "mukana tulevat softat riittävät kaikkeen"?

64-bittisyydestä höpistään vain G5:n suhteen, onko OS X siis 32-bittinen Intel-alustalla vai onko itsestäänselvää että se on 64-bittinen, joten ei kannata asiasta edes puhua?

En tietenkään puutu asioihin kuten "kaikki tutut Ctrl-näppäinyhdistelmät ovat nyt Omena-yhdistelmiä" koska se ei ole oleellista ja on normaalia että eri järjestelmissä on erilaisia pikanäppäimiä.

Pitää nyt tutkailla ja asentaa Bootcamp jne että pääsisi oikeasti tekemään töitäkin ;) Ja tietysti tutkailla XCodea, viimeksi kun katselin sitä webistä se näytti aika karkkipaperilta eikä oikeasti tehokkaalta työympäristöltä mutta ehkä yllätyn.

Niin ja kännynetti ei tosiaan mennyt "senkun vaan paritat laitteet ja sanot että nettiin"-tyyliin. Jos Nokialaisessa ei ole asetettu modeemikäyttöön AP:ta, ei tietenkään yhteyttä tule. Ja mistään en löytänyt asetuksia joissa voisi säätää mitä komentoja modeemille lähetetään ennen soittamista. Ei hyvä.

Kommentit (4) | Kommentoi

Vauvasta tuli muotovalio

29.07.2007 10.44 -

29072007179
Kauhea sade ja raekuuro aloitti päivän rumasti Porissa mutta sentään vauvasta tuli muotovalio ja sai ensimmäisen cacibin. Nyt sitten vaan kiertämään pohjoismaita...

Kommentoi

N95 päivittyi

19.07.2007 11.56 - mobiili 

Muutama päivä sitten Nokia julkaisi N95:een päivityksen (V12.0.013). Virallista (tai epävirallistakaan kunnollista) listaa korjauksista ja muutoksista en ole nähnyt.

Päivitys kuitenki lisää tuen esimerkiksi avustetulle GPS:lle, joka nopeuttaa paikannuksen alkuvaihetta. Tämähän on ollut monissa paikoissa N95:n ongelma, varsinkin jos verrataan SiRF Star III -pohjaisiin laitteisiin.

Päivitys myös nopeutti gallerian toimintaa, pikkukuvia ladataan kasassa. Myöskin kuvankatselussa näkyy "odotuspyörylä" kun kuvaa ladataan. Yllättäen myöskin on korjattu ärsyttävä ominaisuus isojen kuvien katselussa. Aiemminhan 5Mpix kuvia sai katseltua korkeintaan 50% koossa, nyt pääsee 800% asti.

Kameran toimintaa on kuulemma korjailtu, varsinkin kuvan jälkikäsittelyä. Pitää testata tuohon edelliseen vihreään pintaan kunhan olen sen äärellä, näkee onko se parempi nyt. Oma kappaleeni ei päivityksenkään jälkeen suostu tarkentamaan pihalla, sisällä aika hyvin. Kun ehtisi viemään huoltoon.

Myöskin omituinen "ominaisuus" on se, että kun näytön valo sammuu, galleria-nappi (kameranapin vieressä) syttyy hetkeksi. Ehkä testiä tuleviin ominaisuuksiin?

Puhelin tuntuisi toimivan nopeammin päivityksen jälkeen, mutta en sitten tiedä onko oikeasti näin.

Päivitys muuten kadotti Lifeblogin tiedot (eli eivät mene varmistuksessa talteen), samoin muutaman softan (jotka rekisteröivät itsensä varmistettaviksi) kadottivat asetuksensa. Aika ikävää.

Pitää vielä testailla enemmän josko tämä korjaisi myös ongelman A2DP:n kanssa.

Kommentoi

Carbide-paita tuli

18.07.2007 14.41 -

18072007170
Tänään tuli sitten Carbide-paita. Olin lukenut jonkun saaneen stack dump -tyylisen kuvioinnin ja pelkäsin että sellainen tulee. Mutta tulikin tämä iki-ihana malli. Sopii minulle, eikös? Jos joku uskaltaa valittaa, voi vain osoittaa rintaa...

Kommentoi

Nokia Launchpad julkistettu

05.07.2007 23.05 - mobiili 

Nokia on julkistanut uuden kehittäjäohjelman, Launchpadin. Ohjelma on avoin kaikille yrityksille ja on tarkoitettu kevyemmäksi ohjelmaksi kuin Forum Nokia PRO. PROhan on vain kutsutuille jäsenille tarkoitettu tiivis kehittäjäohjelma.

Launchpad maksaa 800 euroa vuodessa ja sisältää pääsyn API- ja SDK-tietoihin etuajassa, teknistä tukea, alennuksia kirjallisuudesta, Symbian Signed -testauksista, sertifioinneista jne. Myöskin yhteismarkkinointia ja tapahtumanäkyvyyttä on tarjolla. Ja tietysti jos homma toimii hyvin, voi päästä PRO-jäseneksikin.

Oikein mukavaa, että Nokia on ottanut huomioon tällä myös pienempiä yrityksiä joilla ei ole mahdollisuutta päästä PRO-ohjelmaan. Katsotaan miten homma etenee ja näkee nyt hakeudunko itse ohjelmaan.

Kommentit (1) | Kommentoi

Wayfinder osti Navicoren

05.07.2007 17.47 - IT-ala 

Näköjään sitten pari päivää sitten Wayfinder osti Navicoren. Saas nähdä tarkoittaako tämä sitä, että Navicoren tuotteet paranevat vai että Wayfinderin huonontuvat... ];)

Henkkoht en ole Wayfinderin tuotteita kokeillut, mutta Navicoren tuotteet eivät kyllä ole vakuuttaneet. Perustavanlaatuisia mokia on ollut käyttöliittymässä, ulosannissa jne. Mutta en ole ihan uusimpia testannut, pitäisi kai joskus. Pitäydyn silti navigoinnissa TomTomin softissa, "vanha" vitosversiokin on erittäin hyvä ja työkaverikin yllättyi kovasti siitä ja hankki heti itselleen.

Kommentit (3) | Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu