Symbiatch - maailma on rikki

N95:n kamera - vitsi?

18.05.2007 21.18 - mobiili 

(On mennyt taas "vähän" valittamiseksi tämä, mutta minkäs teet kun saa ylihypetettyä tavaraa käteensä ja näkee realiteetit)

Testailin tässä ohimennen nyt iltasella N95:n paljonhehkutettua autofocusta. Vaikutti olevan aika vitsi.

Ulkona on valoa reippaasti, vaikka onkin jo ilta. Silti kamera ei pysty tarkentamaan mitenkään. Ei taloa valossa, puolivarjossa tai varjossa. Ei autoa. Ei ihmistä pihalla. Ei puita. Ei nurmikkoa. Ei lähellä, ei kaukaa. Eikö N95:ttä ole tarkoitettu käytettäväksi Suomen kesäilloissa ulkona?

Sisällä autofocus toimi paremmin, valoa vähän väläytteli ja onnistui hämäriäkin lähellä olevia kohteita kuvaamaan. Mutta kauempana olleet eivät tarkennu ollenkaan.

Kokeillaanpa sitten ottaa lähikuvia ja tietysti laitetaan asetukseksi lähikuva (tarkoitettu 10-60 sentin päässä olevien kohteiden kuvaamiseen). No hupsista, eipä tarkennu ainakaan kasveihin tai muihin. Automaatilla tarkentui aika mukavasti.

Eli onko autofocus tarkoitettu sisäkuvaukseen ja kaikki muu saa mennä miten menee? Näemme lisää huomenna kunhan kokeilen vielä päivänvalossa kuvata. Tähän mennessä ei vakuuta.

Siirsinpä sitten kuvia koneelle ja katselin. Puolikoossa näytti ihan ookoolta, mutta otetaanpa 1:1 ruudulle. Hyi hemmetti! Ei kestä katsella yhtään. Jopa N93 otti parempia kuvia. Laitanpa tähän muutamia esimerkkikuvia hetken päästä niin näette mitä tarkoitan.

Ensimmäisessä kuvassa on esitteen kannessa oleva talo, kuvattu parin metrin päästä. Ei mikään paras valaistus, myönnetään. Toisessa näkyy nätisti miten sutataan kaikki mukamastarpeettomat yksityiskohdat pussissa ja Pernod-pullon raja pussia vasten on aika hurja. Kukkaset on kuvattu hyvässä luonnonvalossa noin 1-1,5 metrin päästä ja suttua tulee. Ja viimeisessä näkee taas blokkiartefaktit.

Onko se oikeasti niin vaikeaa saada sieltä kameralta siedettävää kuvaa ulos? Tuntuu että data pakataan heti JPEGiksi mahdollisimman kovalla pakkaussuhteella ja kuvitellaan sen riittävän :P

Tässä vertailun vuoksi N93:lla sama Pernod-pullo ja pussi. Ei mikään huippulaatuinen tämäkään, mutta selvästi vähemmän sutataan ja kuvassa on vain kohinaa. Mieluummin tätä katselisi vaikka JPEG-pakkaus tässäkin luurissa on vedetty ihan liian kovalle.

Ja ei, en odota känn[yi]kameroiden olevan mitään huipputavaraa mutta jos jaksetaan mainostaa N93:a kamerana enemmän kuin puhelimena ja N95:ttä viiden megapikselin kamerana niin voisi jotain substanssiakin olla takana.


Kokeilinpa sitten päivänvalossa ulkokuvausta. Eipä tarkennu vieläkään. N93:lla ei ollut mitään ongelmia tarkentamisessa ja kuvien ottamisessa. Pitääköhän tämä luuri viedä huoltoon, jos vaikka olisi maanantaikappale. En ainakaan ymmärrä miten tuollaista muuten ulos päästettäisi.


Pari testiä lisää:


Autofocus onnistui, käsivaralta otettu, ei tuntunut tärähtävän. Kuva on kylläkin tärähtänyt.


Autofocus onnistui, pöytään tuettu, ei tuntunut tärähtävän. Kuva on kylläkin vähän tärähtänyt.


Autofocus onnistui, pöytää vasten, 2 sekunnin itselaukaisin (suositeltiin jossain käyttämään). Kuva on parempi. Mutta katsokaa taustalla olevan vihreän osan JPEG-blokkiartefakteja. Näistä juuri olen valittanut N93:nkin kanssa, miksei voida käyttää kunnollista pakkauskirjastoa? Samoin Jaffa-pullon tekstit ihan suttua, eikä johdu vain tarkennuksesta. Nasu sen sijaan näyttää joltain.

Eli kunhan tukee kameran johonkin, käyttää viivettä jne niin jotain saa aikaiseksikin. Kunhan silti pienentää kuvat vähintään puoleen. Ja kunhan ei kuvaa ulkona jossa en vieläkään ole saanut tarkennusta onnistumaan.


Tässä vasemmalla pienennettynä kuva terävimmällä asetuksella. Ei näytä kovin hyvältä, virheitä vihreässä ja muualla näkyy vieläkin. Klikkaapa ja katso 1:1-koko. Yrgh :G Oikealla sama Nasu N93:lla käsivaralla otettuna. Paljon parempi kuva vaikka vähän sumeampi mutta ei tällä kertaa blokkiartefakeja edes, niitä monesti tälläkin näkee.

(Kyllä, tuo Nasu on työpisteessäni, samoin kuin pinkkejä PostIt-lappuja, kaksi pinkkiä hörhelökynää, pinkki karvapenaali jne...)

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

milzer (anon, 21.05.2007 16.35)

Sama ongelma on N73 kapulassani, kaksi eri rautaa vieläpä ollut käytössä. Kumma kuitenkin kun edelliset 6680 ja 6230 ottivat huomattavan parempilaatuisia kuvia.

Kaista (anon, 24.05.2007 08.06)

Kyllä nyt on kännykässä tai ottajassa jotain vikaa, koska näin kamalaa suttua ei ole saanut aikaan edes 7650... Nooh, ehkä joskus huonossa valossa, mutta harvemmin sekään.

Olisiko huollon paikka?

symbiatch (24.05.2007 10.27)

Sitäpä juuri tässä ihmettelen, että onko totaalinen maanantaikappale. Toisaalta pakkausartefakteihin ei fyysinen vika vaikuttaisi, mutta muuten joku fyysinen härö voisi osaa selittääkin. Pitänee tuupata huoltoon, vaikka Nokian huollot tuntien tulee takaisin "ei tässä mitään vikaa ole"-tyyliin :P

Kaista (anon, 24.05.2007 11.54)

Laitoin muutaman N73:lla otettuja kuvia sivuille:http://kotisivu.mtv3.fi/kaista/

Omasta mielestäni suhteellisen kelpolaatuista kuvaa tulee tällä ja kun kerran N95 on uudempi ja kalliimpi, niin suurinpiirtein samaan luulisi pystyvän.
Ja jos ei, niin sitten on jotain vialla laitteessa.

Jukka Laurila (anon, 27.05.2007 11.53)

Ei tuo minusta näytä niinkään virheelliseltä JPEG-pakkaajalta vaan yli-innokkaalta kohinaisen kuvan terävöinniltä joka sen jälkeen on vedetty ihan oikein toimivan pakkaajan läpi. N95:n tarkin terävöitys on todella aggressiivinen, joten ei ole yllättävää että se korostaa kaikkia virheitä joita kuvaan jäi kohinanpoiston jälkeen. Onkin vähän harhaanjohtavaa verrata toisiinsa kuvia joissa on käytetty eri terävöitysasetuksia.

Voidaan kiistellä siitä kannattaisiko sitä uusissa firmisversioissa yksinkertaisesti kääntää pienemmälle, sillä ainakin minusta nykyisellään se terävin asetus on liian voimakas käytettäväksi. Mikä firmis noissa kuvissa oli muuten käytössä?

Häiriöt ja yksityiskohtien häviämiset johtuvat digikameroiden yleisestä tradeoffista pikselimäärän, kohinan ja kennon koon välillä. Toki voidaan tehdä pikkiriikkinen kenno jossa on biljardi megapikseliä, jos niiden pikseleiden kohinatasolla ei ole väliä. Tämän jälkeen sen kennon jatkoksi onkin laitettava tehokas kohinanpoisto joka väistämättä pudottaa efektiivistä resoluutiota nimellisestä.

Minkäs teet - kansa haluaa ostaa megapikseleitä :)

symbiatch (27.05.2007 18.59)

Kaikki kuvat on 11.jotain, eli uusin firmware. Voi tietysti olla että nuo häröt johtuvat terävöittämisestä, mutta näyttävät vain olevan niin blokkiartefaktien näköisiä että mietityttää. Ja kun N93 tekee samaa niin...

Ehkä tosiaan moiset roskaterävöittämiset voisi heittää pois kun aiheuttavat ihan järkyttäviä virheitä kuvaan. Pitänee ottaa pari testikuvaa lisää eri terävyysasetuksilla kun olen taas tuossa paikassa. Näköjään tuo vihreä tausta on oikein sopiva aiheuttamaan virheitä.

Ihmetyttää myös miten surkeita kennoja noissa käytetään, en muissa ole nähnyt niin hurjaa kohinaa että aiheuttaisi melkein valkoisia pisteitä keskikirkkauksiseen taustaan, ei edes halvimmissa digikameroissa.

Niin ja kansa ei halua megapikseleitä, kansa haluaa riittävää laatua. Markkinakoneistot ovat vääntäneet megapikselit itseisarvoksi ja valitettavasti Nokia jatkaa samaa linjaa.

Pitäisi vielä kysellä kauanko menisi sitten vaihtaa rautaa jos siitä johtuu autofocus vai vaihtavatko edes moisen takia.

PekkaR (anon, 27.05.2007 19.31)

Voit verrata arvostelijan kokemuksiin ja kuviin täällä: http://www.allaboutsymbian.com/reviews/item/Nokia_N95-part_3_the_Camera.php

Mielenkiintoinen quotti lopusta:
"The whole concept of 'pleasing' is vital to understand here. A photo that is optically perfect would be dismissed as inferior by most people when compared to the printed output, at 7" by 5" (or similar), of a camera such as that in the N95. The extra contrast adjustment, colour correction and edge-enhancement are all designed by Nokia to produce an image that's pleasing to the people in its target market. In fact, many phone cameras have different processing algorithms for Europe the Far East, for example."

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu