Symbiatch - maailma on rikki

Nokia BH-501

12.06.2007 13.04 - mobiili musiikki 

Tuli sitten hankittua kokeeksi Nokia BH-501 -kuulokkeet. A2DP tuettuna, joten N95:n kanssa voi soitteloida hifistereona musiikkia jne. Tukee myös kahta yhtäaikaista yhteyttä (kuten melkolailla kaikki muutkin näkemäni A2DP-vehkeet), joten voi kuunnella musiikkia toisesta laitteesta ja puhelun tullessa vaihdetaan puhelimeen.

Äänenlaatu on hyvä, yllättävän hyvä jopa. Bassotkin toistuvat tarpeeksi, jota epäilin aluksi. N95:n soittimesta on päällä Sävykorostus, ilman sitä ääni on hieman ohut. Toimivuussäde on aika hyvä, parempi kuin edellisellä Logitechin HF-vehkeellä, joka rätisi jo parin metrin päässä ilman mitään esteitä. Tämä toimii hyvin viiden metrinkin päästä ikkunan läpi.

Kuulokkeet eivät ole säädettävät vaan kiinteät ja niskaan tuleva sanka roikkuu vapaana. Epäilytti ensin, mutta eipä tuo tuossa haittaa. Kuulokkeet painuvat tukevasti korvia vasten, mutteivät purista liikaa. Hieman vähemmälläkin pärjäisi kyllä.

Kuulokkeissa on kolme nappia. Yksi "monitoiminäppäin" jolla voi soittaa äänitunnisteella, käynnistää ja sammuttaa sekä ottaa yhteyden. Kaksi on äänenvoimakkuuden säätöön sekä puhelun hylkäämiseen.

Ainakin N95:n kanssa tuntui yhteydenotto olevan "Nokia BH-501 yhdistetty" ja "Nokia BH-501 katkaistu" peräkkäin, yhteys ei siis pysynyt päällä. Piti ottaa Bluetooth-asetuksista yhteys että säilyi. Tiedä kummassa on vikaa sitten, vai ottavatko kuulokkeet yhteyden vain siten, että puhelun tullessa vaihdetaan ääni kännyyn ja olettavat että otetaan yhteys toiseen äänilaitteeseen musiikin osalta.

Kaikkiaan positiivinen yllätys, pitää nyt testailla josko näitä viitsii käyttää. Hieman päätä käännellessä niskasanka ottaa kiinni ja kuulokkeet heiluvat, joka on ikävää.

Comment

Add comment

Name:
Email:
Homepage:
Kotisivu:
Comment:

Comments

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu