Symbiatch - maailma on rikki

Nokia N91 -pikakokeilu

11.01.2006 15.12 - mobiili 

Pääsin hypistelemään Nokia N91 -musiikkipuhelinta (ei lopullinen versio) ja aika mielenkiintoiselta vaikutti. 4 GB kiintolevy, Symbian 9.1 ja Series 60 3rd Edition, mutta ei yhtään isompi resoluutio kuin vanhemmissa puhelimissa. En ole aiempia N-sarjalaisia päässyt testailemaan, joten kaikki kommentit suhteessa aiempiin malleihin.

Ensimmäinen asia joka pisti silmään oli antialiasointi fonteissa ja fonttikoon pienentyminen. Vihdoinkin! Ikinä en ole tajunnut miksi pitää pakottaa kaikki käyttämään samaa jättifonttia kun 8 pisteen fontti näyttää vallan kauniilta kännykän ruudulla (nimim. testattu on). Nyt sitten ruudulle mahtuu vähän enemmän tavaraa ja luettavuus paranee huomattavasti. Näyttö on myös selkeä. Ärsyttävä pikkuyksityiskohta kylläkin on sitten se, että esimerkiksi 6680:ssa niin ihana 5 pikselin fontilla tehty 3G-teksti on tässä sutattu antialiasoinnilla melkein lukemattomaksi. Mutta ketäs tuo haittaa, paitsi minua nipottajaa.

Laitteessa on vakiona näkysällä D-pad, kaksi pehmonäppäintä ja luurit sekä tietysti musiikkinäppäimet (edellinen, seuraava, soita/pause, stop sekä soittimen käynnistysnappi). "Ohjelmistovalikkonäppäin" (mikä nyt oikeasti onkaan) on piilotettu oikealle sivulle ylös, josta sen käyttö on vaikeaa. Itse käytän tuota vähän väliä kun vaihtelen ohjelmia, joten ei hyvä. Pitkästä aikaa myöskin laitteessa on äänenvoimakkuussäädöt erillisinä nappeina, nämä vasemmalla ylhäällä.

Liukukannen alta paljastuva näppäimistö näyttää ensin ihan liian pieneltä. Kokeilun jälkeen se kuitenkaan ei ole niin huono kuin voisi olettaa. Napit tuovat mieleen mikrokytkimet, kunnon naksahdus kuuluu ja tuntuma on hyvä. Isommatkin sormet mahtuvat juuri alimmalle riville, joten ei mitään valittamista. C- ja ABC-näppäimet löytyvät ITU-nappien eri puolilta.

Näppäinlukossa on otettu selkeästi mallia SonyEricssonilta, nyt löytyy oma vipukytkin tälle. Toteutus on kylläkin huonompi kuin esimerkiksi SE W900i:ssä, jossa kytkin on liukuva ja takaisin palaava. Näppäimet lukittuvat heti kun kytkintä liu'uttaa, mutta avaamiseen tarvitaan hieman pidempi pito. N91:ssä taas kytkin vain käännetään toiseen asentoon. Näppäinlukko voi siis taskussa lähteä pois päältä helposti, mutta kukas kiintolevyluuria taskuun tunkisikaan. Näppäinlukko myös lähtee tilapäisesti pois kun avaa liukukannen ja takaisin päälle kun sen sulkee.

Tämän version musiikkisoittimen soittonäkymä oli todella karu, en voi kuvitella sen olevan lopullinen versio. En siis puhu siitä sen enempää. On valittavissa artistin, levyn, soittolistan jne mukaan soittoon kappaleita. Äänentoisto on huomattavasti parempi (luonnollisesti) kuin edellisissä normipuhelimissa, mutta bassoa ei juuri ulos saa sisäisestä kaiuttimesta. Jotenkin 7710:n bassontoisto omalla kaiuttimellaan tuntuu paremmalta. Kuulokkeilla asia sitten onkin eri.

Selain on paljon parempi kuin 2nd editioneissa, vaikkakin osittain aivan naurettava. Paria testaamaani sivua ei voi vierittää vaakasuunnassa, jos se menee ruudusta yli, joten tekstistä jää osa näkymättä. On myös pienen ruudun tila, jossa vain katkaistaan kaikki pitkät tekstit heti kun menevät ruudusta yli. Eli siis tämäkin kappale näkyisi näin: "Selain on paljon parem..." Todella fiksua?

(Tämän kappaleen) kameran kuvassa oli kauheita häiriöitä, joten sen laadusta ei pysty sanomaan yhtään mitään.

Monelta osalta positiivinen yllätys, varsinkin fonttien pienennys ja pehmennys, mutta myös monelta osin aikamoinen pettymys. Näkee paljonko muuttuu lopulliseen versioon ja paljonko jää samaksi.

Softankehityskokeilu jäi siihen kun bldmake ilmoittaa kylmästi: "Cannot determine the version of the RVCT Compiler." Ei sitten käännetä. Ei kai tämä tarkoita sitä, ettei Nokia toimita mukana edes GCC-versiota, vaan pitäisi ostaa maksullinen kääntäjä? Gigan verran muuten vie levytilaa jo kehitysympäristö, aika rankkaa. >400 megaa pelkät emulaattorit.

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

Pentti H (anon, 11.04.2006 22.23)

Tuosta fontinpienennyksestä ei voi olla muuta kuin haittaa. Itse olen juuri saanut alkaa nauttia fonteista, joita näin näkövammaisena edes näkee lukea. Se taas, että fontti on "liian" iso ei voi olla haittaa; eihän liian hitaasti puhuttu kielikään haittaa normaalikuuloista, mutta auttaa kovasti kuulovammaista.

Puutteita, sen sijaa, digimessuilla kokeilemassani N91:n versiossa oli linssin suojaamattomuus ja liukukannen puutteellinen mekanismi. Kannen liu'ussa ei nimittäin ollut minkäänlaista konservatiivista voimaa: Kansi ei siis ponnahtanut auki eikä kiinni. Sen pysyminen siis kummassakaan asennossa ei ole mitenkään taattua. Molemmat puutteet oli kyllä huomioitu samoilla messuilla esitellyissä Samsungin puhelinuutuuksissa.

Symbiatch (12.04.2006 09.25)

Iso fontti on todella ärsyttävä siinä vaiheessa kun ruutuun haluttaisi enemmän tietoa. Esimerkiksi vakioasetuksilla aiemmat Series 60 -puhelimet antoivat näyttää kaksirivisessä listassa kolme tietoa eikä riville mahdu montaa merkkiä. Siksi meilläkin on oma käyttöliittymäpalikka hoitamassa näyttämisiä, saa tiedot kunnolla ruutuun.

Myöskin yksi iso ongelma isossa fontissa on se, että esimerkiksi Talks-sovelluksen valikoista osa on täysin käsittämättömiä koska ruutuun ei mahdu tarpeeksi tietoa. Vai mitä tarkoittaa esimerkiksi valinta "Rekisteröintitietoje..."? Pienemmällä fontilla tämä mahtuisi mainiosti ruutuun.

Heikkonäköisille asia on todellakin ongelmallinen, siksi olisikin hyvä että olisi asetuksia, joista säätää näitä. Normaalinäköiselle riittäisi puolikokoinen teksti, heikkonäköisille voisi tarjota vielä tuplakokoisenkin haluttaessa.

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu