Symbiatch - maailma on rikki

7710 päivittyi

25.07.2005 07.27 - mobiili 

Huomasinpa Nokia 7710:aan tulleen 4.01-päivityksen, omassa puhelimessa näytti olevan vielä 3.06. Välissä on ollut 3.26, joka kuulemma jo tehosti puhelinta, joten tietysti kiinnosti laittaa vähän uudempi softa sisään. Vielä mielenkiintoisemmaksi asian teki se, että kameran piti parantua myös tässä prosessissa.

Kokeilinpa ensimmäisenä Töölössä Kisahallia vastapäätä olevaa Päämiestä kun siellä päin satuin liikkumaan. Sanoivat 3.26:n olevan uusin versio heillä ja kun sanoin että taidan ensin katsoa jos uudempi löytyisi muualta, vastaus oli: "tuskinpa löydät." No, ensimmäinen liike keskustassa (Soneran huoltopiste Citykäytävässä) ja heti löytyi 4.01. Tunnissa lupasivat hoitaa, joten jätin puhelimen sinne. Tunnin päästä softa olikin päivitetty. Teki melkein mieli käydä uudestaan tuolla Päämiehessä näyttämässä, että kyllä se uudempi sieltä löytyi hetkessä...

Versiopäivitys todellakin nosti nopeutta. Kovasti tuli mieleen, että Nokian piti vain saada puhelin pihalle aikoinaan ja viilauksia tehtiin jälkikäteen. Toisaalta ihan hyvä että edes sitten, välillä ulosheitetty tavara on ollut mitä sattuu, eikä edes päivityksillä ole korjattu asioita. Pitäisikin tutkia onko muihin puhelimiin päivityksiä ja miten ovat takuun piirissä vielä.

Heti päivityksen jälkeen kun otti varmistukset takaisin, puhelin ei saanut itseään pystyyn ilman akun irroittamista. Sen jälkeen kyllä nousi ja tuntui toimivan ihan ok. Mitään kauhean ihmeellistä uutta ei ole löytynyt, mutta eipä sen väliäkään, kunhan puhelin ei sekoile.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu