Symbiatch - maailma on rikki

Lokalisoinnin typeryyttä (varsinkin Apple)

26.08.2007 10.53 - IT-ala 

Olen jo jonkin aikaa tuskaillut idioottimaisia lokalisointeja softissa. Enkä tällä kertaa tarkoita edes kieliasua tai sanoja vaan teknistä toteutusta. Varsinkin Apple on kunnostautunut tällä saralla.

Otetaanps englanninkielinen käyttöjärjestelmä. Asetetaan asetukset suomalaisiksi ja määritetään käyttöpaikka Suomeksi. Ei säädetä mitään kieliasetuksia pois englannista. Otetaanpa vaikka iTunes ja asennetaan. Hupsista, suomea pukkaa. Mutta minähän olen englanninkielinen!

Sentään Windows-iTunesin asennuksessa kysytään kieli. Mutta hupsista. Otetaanpa Autoplay-asetukset. Siellä nätisti selitetään rippaukset ja muut suomeksi. Mutta en minä ymmärrä suomea, siksi minulla on englanninkielinen käyttis! Entäs Services? Sielläkin selitetään serviisien tarkoitus suomeksi!

Olen jo aiemmin maininnut parista muusta softasta jotka toimivat yhtä idioottimaisesti. En ymmärrä miksi oletuskieli pitää valita minkään muun mukaan kuin käyttöjärjestelmän kielen mukaan. Se, että Suomessa väki käyttää suomalaisia numero- ja aikaformaatteja ei tarkoita, että kaikki ymmärtäisivät (tai haluaisivat käyttää) suomea. Se tarkoittaa vain sitä, että halutaan käyttää niitä suomalaisia formaatteja kun Suomessa ollaan.

Milloinkohan tämä menisi perille softanvääntäjille?

Kommentoi

Kommentit

Jussi (anon, 26.08.2007 23.16)

Jo kauan aikaa sitten asia on ratkaistu, että ohjelmistoissa sisäisesti käytetty kieli on englanti. Samoin englanti on käyttöliittymissä käyttäjilleen esittämä kieli.

Pitäisikö ryhtyä syyttämään koululaitostamme, ettei ole kouluttanut oppilaitaan ymmärtämään perusenglantia.

Tosin, keskuudessamme elää sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole kouluaikanaan kuulleetkaan ja kirjoittaneet sanaakaan englannin kielellä.

(anon, 30.08.2007 16.31)

Ei kai (satojen) miljoonien pidä alkaa opettelee englantia vain sen takia että tuhannet koodaajat/speksaajat eivät viitsi tehdä hommiaan.

Asian vierestä (anon, 20.09.2007 21.14)

Nyt kun sivuston ylläpitäjä on kenties syyslomallaan, eikä ole avannut uusia näkemyksiään saitille, niin minun mieleeni tänä aikana onkin noussut yksi vakava asia, mitä ei ole monestikkaan kuultu ja luettu luurikännyköitä käsittelevissä artikkeleissa.

Kun nyt on jo niin, että Nokian luuriin ohjelmistojen kehitys on vähäisessä määrin sanottuna "hankalaa" (3. osapuolen kannalta katsoen), niin kuinka Nokia on varautunut siihen, että kun MS jonain päivänä päättää ryhtyä oikein todella vaikeuttamaan Nokian ohjelmistokehitystä niin, etteivät nokialaiset voikaan enää valmistaa ja kehittää esim. itsekäyttämäänsä Carbide-tuotetta Windowsissa.

Että, kuinka voi olla niin, että Nokia luottaa MS:n käyttiksiin niin, että saavat tietoutta rajapinnoista omiin tarpeisiinsa tulevinakin vuosina.

Olisihan se katastrooffi, jos MS sulkisi portit Nokian ohjelmistojen tuotekehitykseltä kehittää esim. Carbideä Windows ympäristössä.

En maalaile maailman loppua Nokian kännyköille tällä ohjelmistojen kehityksen vaikeuttamisella MS:n taholta, mutta asiaa vaan on leijunut ilmassa varmaankin monien kännysoftien kehittäjien piirissä.


Onko palstalaisilla kommentteja näkemykseeni asiassa?


SS (anon, 21.09.2007 18.16)

>Olisihan se katastrooffi, jos MS sulkisi
>portit Nokian ohjelmistojen
>tuotekehitykseltä kehittää esim. Carbideä
>Windows ympäristössä.

Mitä ihmeen rajapintoja mahdat tarkoittaa?

symbiatch (26.09.2007 09.24)

En kyllä itsekään keksi mitä tuossa tarkoitetaan, MS kun nyt ymmärtää muutenkin että kehittäjiä pitää hoivata niin...

Ja lomalla en ole, päin vastoin. On ollut niin kiire ettei ole ehtinyt mitään kirjoitella :P

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu