Symbiatch - maailma on rikki

Alkutaipale

19.04.2005 07.48 - mobiili 

Kuten tuossa sivussa sanotaankin, Nokia 9210 oli ensimmäinen kokemus Symbianista ja ajattelin hieman kertoa miksi siitä kärsimys alkoi.

Kyseessä oli asiakkaan tarve viestittää puhelimelle ja puhelimelta tietoa yksinkertaisesti SMS:n avulla sopivasti koodattuna. Pitäisi siis olla hyvinkin yksinkertaista, eikös? Ei suinkaan.

Asiakas oli itse yrittänyt jo tätä tehdä ja kääntyi sitten meidän puoleemme kun ei ottanut onnistuakseen. Siinä sitten yritimme hankkia dokumentaatiota asiasta ja jotain Symbianilta löytyikin, mutta aika kaukana oli tämän päivän dokumentaatiosta (joka sekin on vielä todella huonoa). Nokian omat esimerkit eivät edes kääntyneet, SDK:sta puuttui otsaketiedostoja, eikä Nokia ollut forumissaan vastannut asiaan mitään (luonnollisesti, sehän olisi asiakaspalvelua).

Kuitenkin löytyi tieto, että viestintäjärjestelmä alustetaan kutsumalla alustusfunktiota, jolle ei anneta parametreja. Yllätys oli suuri kun kyseinen funktio vain kaatoi koko softan, sekä emulaattorissa että itse laitteessa. Mitenköhän tästä eteenpäin? Nokian kääntymättömät esimerkit käytiin läpi, kaikki oli omassa koodissa kuten esimerkissä, netistä ei löytynyt mitään tietoa miksi näin kävisi. Ja siinä sitten samalla 9210:n protoversio jumitti itsensä totaalisesta, joten jouduimme odottamaan uutta laitetta.

Loppujen lopuksi ilmoitimme asiakkaalle, että ei onnistu, tämä vain ei toimi kuten dokumentaatiossa sanotaan. Asiakas ymmärsi vallan hyvin, sanoi että ihan samoja olivat itsekin yrittäneet eikä toiminut, joten jättivät sitten projektin siihen. Nokian tappio, kyseinen yritys kun on aika iso maailmmanlaajuinen ratkaisutuottaja ja noita kommunikaattoreita olisi mennyt aikamoinen kasa, jos vain sovellus olisi onnistunut. Mutta kun ei niin ei.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu