Symbiatch - maailma on rikki

GIGA ja VAMOS alkoivat

06.10.2005 09.19 - IT-ala 

Tuli käytyä kuuntelemassa osa Tekesin GIGA- ja VAMOS-projektien aloitusseminaarista. Erittäin ärsyttävästi nämä projektit oli niputettu toisiinsa siten, että asiat olivat limittäin. Täten olisi joutunut olemaan koko päivän paikalla, vaikkei toinen projekti kiinostaisi. Myöskin puhujavalintoihin olisi voinut hieman kiinnittää huomiota.

Kari Tilli aloitti puhumalla Tekesin ohjelmatoiminnasta. Painotus oli ohjelmien muidenkin etujen käyttämisessä kuin vain rahoituksen. Yritykset tähän mennessä ovat käyttäneet ohjelmia pääasiassa rahoituslähteenä vaikka niistä olisi paljon hyötyä liiketoiminnassa muutenkin.

Seppo Borenius puhui seuraavaksi GIGA-ohjelman tavoitteista. Tämä puhesessio olisi ollut ohi viidessä minuutissa (kesti nyt 20 minuuttia), mutta puhuja takelteli ja toisteli sanoja hyvin paljon. Asia oli kuivaa ja meni reippaasti ohi ihan puhujankin takia. Suurta ihmetystä meidän ryhmässämme aiheutti termi "konvergoituvat verkot." Konvergoituminen tarkoittaa johonkin yhteen pisteeseen ajautumista. Silti puhutaan jatkuvasti heterogeenistyvästä laite- ja verkkokannasta. Mikä siis konvergoituu? Kaikki liittyvät IP-verkkoon? Liittyvät jo, eli ei se ole konvergoitumista. Hyvin epäselvää asiaa. Puhumattakaan sloganista: gigabitti verkko kaikille kaikkialla vuoteen 2010 mennessä. Varmasti.

Petteri Saarinen kertoi VAMOS-ohjelmasta. Puhuja oli selkeästi kokenut, hoiti asian tyylikkäästi loppuun saakka, vaikkakin hieman kuivasti.

Henry Tirri yllätti sitten täysin. Kyseinen henkilö oli loistava puhuja (professorismiehiä), esitti erittäin mielenkiintoisia visioita ja asioita ja häntä olisi mieluusti kuunnellut ihan tunnin, ellei kaksikin. Surku että tämäkin sessio kesti vain 20 minuuttia.

Markku Tinnilä selitti sitten liiketoimintamalleista murroksessa. Mitä voi odottaa selitykseltä, jos heti ensimmäisenä kertoo koko terminkin olevan epäselvä, tuhansia merkityksiä ja tuhansia "malleja" eri yrityksissä. Malli tarkoittaa jotain, jonka avulla valmistetaan muita "objekteja", miten siis joku voi olla malli, jos sitä ei käytetä kuin kerran? Sehän on vain objekti itse. Muutenkin koko esitys oli erittäin ristiriitainen ja sai ymmärtämään, että taidan olla aivan väärässä paikassa, jos muut tästä jotain irti saavat. Kovasti myös annettiin ymmärtää, että kaikki tuntevat Porterilaisen mallin ja kaikki muut, koska kaikkihan ovat käyneet bisneskouluja.

Mitä jäi mieleen hänen puheestaan? Liiketoimintamalli on termi, jota heitellään kun ei osata sanoa mitä oikeasti tehdään, tai ei haluta tehdä mitään. Arvoketjut verkottuvat pajoissa räätälöimään vakiopaketteja, joita arvopajat eivät tietenkään määrityksen mukaan tee. Ja niinn edespäin. Tämän jälkeen enempää ei kestänyt.

Vasta lounaan ja puolen tunnin GIGA-ohjelmasepustuksen jälkeen olisi ollut se itseä kiinnostava asia, eli VAMOS-ohjelman selitys Tekesin taholta. Jostain syystä ei vain kyennyt jäämään siihen asti kun aamu jo meni aivan järkyttäväksi höpinäksi. Myöskin olisi ollut verkottumissessio, jossa melkolailla kaikki tutkimusasiat ovat GIGA-projektista eivätkä liity VAMOSiin.

Sinänsä siis sääli, että nämä projektit nivottiin niin tiukasti yhteen. Parempi olisi ollut tehdä molemmille oma osansa, toinen aamulla, toinen iltapäivällä. Silloin olisi voinut kuunnella vain ne asiat jotka oikeasti liittyvät omaan alaan, eikä suoraa BS:ää.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu